aika jatkaa matkaa

29.7.2008


Pidempään harkittuani, olen päättänyt jättää Helmien viemää-blogin kirjoittamisen.
Helmiharrastukseni luonne on muuttunut toisenlaiseksi, enemmän siemenhelmiin painottuvaksi, joten Helmien viemää on tullut tiensä päähän.

Sanonkin nyt kaikille kiitokset ja toivotan teidät tervetulleiksi Seed Beads My Passions-blogiini.
Ette kai te nyt luulleet, että jättäisin teidät lopullisesti ;)

***************

I have changed my address, you are welcome to my new blog Seed Beads My Passions

Elämäni ensimmäinen kapussi

20.7.2008

Siis näin siemenhelmillä tehtynä, hopeallahan niitä tuli joskus kehystettyä.
Kapussin materiaali lienee unakiittia tai jotain jaspista, tullut jossain FMG:n pussissa ota niistä sitten selvää.




Tässä kapussin taustapuoli

Olen koukussa, I am hooked

19.7.2008

Jos jokin on koukuttavaa niin siemenhelmet, silloin muutama vuosi sitten kun aloitin helmityöt materiaalina olivat juuri siemenhelmet ja jo silloin se oli se mun juttu, mutta piti sitten välillä kokeilla hopeaa ja kivihelmiäkin.
Nyt siemenhelmistä ja delicoista teille 'helmihelmi'. Pyöreän helmen sisällä on jälleen kerran 20mm puuhelmi. Lisäksi korussa roikkuu delicoilla kehystetty pietersiitti. Kaulanauhassa on siemenhelmiä ja swaroja ja lukkona delicoista tehty salpalukko. Tähän vierähti pari sadeiltaa ja melkein yksi päivä *oops*




*******************

I'm hooked in seedbeads and delicas. It is so calming to make seedbead beading. Here is necklace with beaded bead, and one pietersite framed with delicas. And there is also toggleclasp made out of delicas and seebeads.
It lasted for two days to make this neclace, almost.

Helmistä lisää helmiä

17.7.2008

Tilasin pari uutta kirjaa ja toisessa niistä on helmistä helmiä.
Kun nyt vihdoin sain vaihdettua tuohon Golffiin ilmansuodattimen, niin palkitsin itseni helmeilyajalla. Testasin kahta erilaista helmeä. Toinen on sisältä ontto, tuo pyramidin mallinen ja toisessa on yllätys, yllätys tuorekelmua sisällä.
Materiaalina delicat. Kooltaan helmet ovat pyramidi 20mm ja disketti on 25mm. Näitä on sitten mukava tehdä.


Uusi lelu

15.7.2008


Tällainen leikkikalu piiloutui edellisen kirjoituksen avaimien taakse.



Auto kuin koru ;)

Löysin muuten toisenkin lelun, tämä se vasta hauska onkin. Tällä sitten voi hauskuuttaa itseään ja blogin ulkomaisia lukijoita.

Laitanpas tähän tämän yllä olevan tekstin käännettynä tuolla 'kääntäjällä'.

Such a toy piiloutui the previous writing the keys behind.



Auto a jewel;)

Otherwise I found another toy, this is only funny it is. This can then hauskuuttaa themselves, and a blog for foreign readers.

Laitanpas to sustain this text to be translated in the 'translator'.

*************

Okay, text above is translated by the Google translator.

I should write a completely standard language, so that a translator could understand all the texts correctly.

Koruiluharrastuksesta on muuten hyötyä

11.7.2008

Kävimme tänään ostamassa 'uuden' kakkosauton. Pari vuotta sitten uudistimme ykköspirssin ja nyt oli sitten kakkosauton vuoro. Nyt voisi sanoa, kun meidän autot näkee, ettei auton värillä väliä kunhan se on punainen. Olihan tuo jo meitä palvellutkin vanha auto, pian 8-vuotta ja olihan sillä ikääkin 20-vuotta, eli uudistus oli paikallaan.
Nyt sitten siellä mietitään, että miten helmiharrastus liittyy tähän, no.... katsokaas tuota kuvassa näkyvää mokkulaa, se on toisten avaimien keskuslukituksen kaukosäätömokkula ja siitä oli mennyt tuo ripustin rikki, minä reippaana koruilijana kaivoin vahanauhat ja helmet esiin ja vot pianpas meillä olikin uusi entistä ehompi ripustin. Muutama makrameesolmu ja puuhelmiä ja kyllä nyt kelpaa, isännällä on avaimissaan sellainen tylsä muoviläpyskä joka pian napsahtaa myös poikki, eli teen niihinkin pian varmasti makramee nyörin ;) somistettuna laavakivillä ;D.

Täällä taas

6.7.2008

Muutto on tehty ja tavaratkin suurinpiirtein löytäneet tiensä oikeille paikoilleen.
Koruja nyt ei sitten sattuneesta syystä ole valmistunut, paitsi yhden jalostin koruksi asti eli tuon edellisen postauksen helmipallon.
Pari kalottia, korupiikki ja pari hopeoitua helmeä sekä vahanauhaa, siinä se - kiva arkikoru.
Kesti vähänaikaa taas, että muistin miten kuvat ladataan kamerasta koneelle jne... niin se muutto pehmentää aivot ;D



Vaihdoinpas taas blogipohjaakin, ettei liian yksitoikkoiseksi käy ;)

*******************
I wrote long text and then I just vanished it all, it's so annoying. I have so little to show, but here is necklace made out of that beaded bead which I introduce to you previously.
This moving is eating my beading time, almost all things have found their place. So maybe I can make some beading :)

Muuto loppusuoralla

16.6.2008

Täällä sitä istuksin vanhan talon lattialla ja kirjoittelen, uudessa talossa ei vielä ole nettiyhteyttä.
Vielä pitäisi sivota tämä ja sitten saakin painaa oven viimeisenkerran takanaan kiinni. Tulee pieni tauko väkisinkin, koska uudessa kodissa ei vielä ole nettiyhteyttä.
Toivottelenkin kaikille rauhallista ja toivottavasti lämmintä juhannusta!

Viimeiset helmityöt...

2.6.2008

... kohta sitten tulee pakollinen blogitauko. Nettiyhteys katkeaa, kun muutto alkaa oikein toden teolla. Toivottavasti muistatte minut sitten vielä kun palaan ;)

Näitä olen tehnyt pakkailun lomassa. Päällystetyn helmen sisällä on 20mm puuhelmi ja päällysteessä on delicoita ja muutama mikrohelmi. Tuolla ranskalaisella helmifoorumilla olen pyörinyt jonkunkin verran ja sen kautta löytyneissä uusissa blogituttavuuksissa on muutamia todellisia helmiä joukossa. Heidän blogeistaan olen löytänyt helmistä tehtyjä salpalukkoja, tekotapa selvisi jonkun aikaa lukkoja tiirailtuani.

Ärräpäitä ja verisiä sormenpäitä

21.5.2008

Sen siitä sitten saa kun alkaa pelaamaan siemenhelmien, delicoiden ja neulan kanssa. Sormenpäät hellänä neulanpistoista ja katkenneita neuloja, mutta voi että hermo lepää ja kaunista tulee.
Seuraavat kaksi riipusta menevät lapsukaisen opettajille. Molempiin olen mallit löytänyt ranskalaisen helmifoorumin kautta.








Sitten ne ärräpäät ja veriset sormenpäät ;) . Tässä niihin syyllinen.
Herringbone-pistolla ranneke jota koristaa lucitekukat. Minulla oli hieman liian paksu neula ja se neula tuppasi rikkomaan helmiä, kun joistain helmistä piti mennä useamman kuin kaksi kertaa läpi. Koru on kyllä vaivan arvoinen. Malli löytyy jälleen Lisa Kan: Bead Romantiques-kirjasta.

Kello

9.5.2008


Tavitsin kellon, rannekelloa en oikein osaa pitää, kaulakelloa harkitsin, mutta sen pitäisi olla sitten vähän pidemmässä nauhassa ja arkikäytössä se ei oikein käy, joten päädyin vyölenkkiin ripustettavaan malliin. Kellotaulu on vanhasta rannekellosta, josta napsahti vaijeri poikki. Tuo lukko tietysti saisi mielellään olla kuparin värinen mutta ei taida löytyä mistään sellaista.

Kerta kiellon päälle

2.5.2008

Juu muuttoa pitäis tehdä pikkuhiljaa, mutta eihän nyt pieni siemenhelmityö mitään haittaa..eihän?

Tuolla Primates-foorumilla meillä on teemana kevät, eihän tämä nyt mikään kevään kukka ole mutta edellispäivänä katselin talomme edessä kasvavia mökinruusuja ja on niissä jo isot lehdenalut, kauniin hennon vaaleanpunaisia kukkia ja hentoa ruusun tuoksua jään kaipaamaan, kun täältä muutamme. Toisaalta, voisin kyllä hieman siirtää uuteen kotiin tuota ruusua.

Mutta... itse koru sitten.
Rinkuloita tehtynä peyotetekniikalla siemenhelmistä, nuo vaalean punaiset ovat 15/o kokoisia ja vihreät 11/o. Noista muotoutui sitten 'Mökinruusu' -rintakoru. Neula pitää vielä kiinnittää. Hankala kuvattava, luonnossa kauniimpi :D

Vappua

30.4.2008

HAUSKAA VAPPUA

kaikille lukijoilleni ja helmeilykavereille!

Ps. onkos joku muu päässyt tänään Helmetti-foorumille? Mää en pääse... yhyyy!!

Keskeneräistä

14.4.2008

Vanha sanontahan menee, ettei keskeneräistä työtä saa näyttää keskenkasvuisille ja hulluille, mutta tehän ette ole kumpaakaan?! ;D Joten tässä esimakua siitä, mitä olen tekemässä.
Tuosta on tulossa kaulakoru sitten joskus, tässä nyt tyrkkää kaikkea väliin eli taitavat helmeilyt jäädä vähemmälle taidan palata syksymmällä asiaan.
Mutta siis asiaan, malli on tuosta Lisa Kan kirjasta poimittu, spiraali, triangeli ja mikrohelmillä toteutettuna. Hirvittävän hidasta tehdä, mutta toivottavasti sitten lopputulos korvaa vaivan.



Vielä toinen kuva lähempää.



*****************

Spiral-pattern from Lisa Kan's book. So slow to do, but I hope that it's worth it. It's going to be necklace, I hope, now I must say bye bye to beads for some time, I will see you maybe in the fall. I'm going to move into a new house, during this spring and summer.

Minikokoista

10.4.2008


Onneksi kuvat ovat hieman isommat kuin todellisuus, vai mitä sanotte näistä ;)
Tuli postineidin kantamana tuollainen kirja, Lisa Kan: Bead Romantique ja nyt sitten olen täällä aivan lääpälläni ja tietysti jotain jo piti päästä testaamaankin.
Ovathan nuo aivan pikkiriikkisiä, mikrohelmillä ja siemenhelmillä tehtyjä, lehti ja kukka, nyt pitää saada lisää mikrohelmiä...
Kirja pitää sisällään upeita romanttisia koruja, eivät ole todellakaan mitään yhdenillan huitaisuja, jokainen ohje taitaa syödä aikaa useamman illan. Nyt sitten pitää katsastaa kotimaisten helmikauppojen tarjonta, josko niistä löytyisi kirjan ohjeisiin materiaaleja.

******************

I received a new beadingbook Lisa Kan: Bead Romantique, and I had to try some....

Äitikoruja taas...

8.4.2008

On tainnut jäädä vaihde päälle ja sama vaihde...
Taas tuli tehtyä äitikoruja, kestäkää minua ;). Ensimmäisessä on Swarovskin cosmic-renkaita papuketjua ja kolme Swarovskin bicone kristallia. Kolme lasten lukumäärän mukaan ja niissä väreinä tietysti lasten syntymäkuukauden värit.
Alunperin olisin halunnut toteuttaa korun pelkillä cosmic-renkailla, mutta niistä ei löydy värejä joita haluaisin. Nyt sitten symbolisesti kristallinkirkkaat cosmic-renkaat, kuten lapsikin on kristallinkirkas jokaisen äidin mielestä syntyessään tähän maailmaan.



Sitten seuraava äitikoru ...
Kolmen värisiä Swarovskin kristallibiconeja ja hopealukko ja on siellä siemenhelmiäkin välissä, yksinkertaisesti vaijeriin pujoteltuna.


Ja sitten viimeisenä, eipäs enää olekaan äitikoru vaan ensimmäisiä koruja mitä olen tehnyt, löysimpäs jostain kätköistä. Siemenhelmistä tehty kukkanauha, näitä tuli silloin kauan sitten tehtyä muutamia, pitäisköhän taas hmmm....



*****************

Again motherbracelet, actually two of them. Made of Swarovski crystal and sterlingsilver.
Last is one of my first beadworks.

Summertime

7.4.2008

Sain ahaaelämyksen, ensin oli tällainen kippo puolillaan erivärisiä delicahelmiä ja lankaa ynnä neula.....



Sitten niistä delicoista muotoutui tällaisia kaunokaisia :)....



Seuraavaksi kuvaan asteli vähän lisää tarpeistoa, nahkanauhaa, metallisia välihelmiä, nauhanpäät ja lukko....



Ja nämä kun liitettiin yhteen, muodostui tällainen koru...



Silloin kun minä kävin koulua oli muodissa sellaiset simpukka-kaulakorut, minä en sellaista koskaan omistanut *juu olen jäänyt sitten paljosta paitsi*. Tämä jotenkin muistuttaa sellaista.
Tämä on minun kesäkaulakoruni.

*******************

My summernecklace :), made of delica's, metalbeads and suede

Sanatarkistus

Viimeaikoina on tullut paljon roskapostia kommentteihin, jottette vahingossa ennenkuin ehdin niitä poistamaan, klikkaa mitään viruksia sisältäviä linkkejä, lisäsin sanatarkistuksen kommentteihin, jaksakaa näpytellä :)

*************

I have received lot of spam lately, so I added wordverification on komments.

Lucitea lisää

5.4.2008

Muoks klo 18,35 lisäsin yhden kuvan lisää tuonne alemmas

Nythän näitä syntyy aivan itsestään :)
Tämänkertaisessa korussa on herringbone-pistolla tehty kaulanauha, materiaalina 10/o kokoiset siemenhelmet. Kaulanauhaa koristaa hieman toisessa sivussa lucite-kukka. Kuva ei tee korulle oikeutta, tämä on todellinen kaunotar, vaikka itse sanonkin.

Jääkukka


Alakuvassa vielä kukka lähempää.


Lisätäänpäs vielä ständikuva, sain tuon köyhännaisen ständin tehtyä ja korun kuvattua siinä, näkyy tässä hyvin miten kukka asettuu kaulalla, paitsi ettei koru ole aivan noin pitkä kuin kuva antaa ymmärtää.


****************

Necklace, made of herringboneweave and lucite-flower.

Odottavan aika on pitkä

2.4.2008

Tuolta BeadinPath nimisestä helmikaupasta, kun tilasin noita lucite-helmiä ennen pääsiäistä, meinasi usko loppua kesken, ettei se paketti tule koskaan. Vaan tänäänpäs se kirje oli postilootassa *jippii* ja katsokaapas näitä



Odottaessa eräs koruidea kyti mielessä ja osittain sen teinkin jo aiemmin, vain nämä kukka ja lehtihelmet lisäsin tänään.
Simppelisti nahkanauhassa kuparista rengas, jossa perhonen ja kukka.

Perhosten aika

**********
By the way, I have found out that I have visitors around the world, so I try to remember write in english few words.
Pendant made of copper and lucite beads, decorated with copperbutterfly.

Haamuilen

29.3.2008

Suoritan sivupohjan vaihtoa ja sivupalkin siivousta ja uudelleen järjestelyjä.
Saataan siis haamuilla useampaan otteeseen, kestäkää minua =D

Äitikoru

25.3.2008

Tein joskus pari vuotta sitten äitikorun, mutta se on niin raskas ettei sitä tule käytettyä. Nyt tein kevytversion. Swarovskin kristallisydämiä ja sterlinghopeaa.



Kristallit ovat tyttöjen syntymäkuukauden väriset. Smaragdi toukokuu, ametisti kesäkuu, ja crystal huhtikuu.
Hopeinen papuketju on itse punottu.


************

Motherbracelet made of sterlingsilver and Swarovski crystal.

Pakko oli päästä jotain tekemään

23.3.2008



Kun aikani kaivelin helmirasioita löytyi jotain sentään. Perusajatus oli ensin tehdä vain tuollainen rinkula johon on kieputettu siemenhelmiä, no eihän se siihen sitten jäänyt ;) Lisäksi tuli tuollainen puna-akaattikukka ja lasilehtiä sekä muutama lasipisara. Näitä on ihan kiva väkerrellä.
En osannut päättää kumman kuvan laitan, niin laitan nyt sitten molemmat.

Mahtaneeko näitä syntyä lisää, kunhan helmet maailmalta kotiutuvat...??



Melkoisen raskas tämä on, taitaisi soveltua paremmin rintakoruksi ;)

No nyt sitten inspistä pukkaa...

19.3.2008


... ja tietysti sellaisista materiaaleista joita ei kotoa löydy, tänään on kahteen paikkaa lennähtänyt tilausta, eilen jo yhteen paikkaan ja onhan tuo amerikanmaan pakettikin vielä jossain tulollaan. Onhan se kiva, kun ideoita pursuaa pään täydeltä, mutta olisi voinut jokin idea koskea jo kotona olevia helmiäkin, vaan ei... Ja voi vitsi pääsiäinen tulossa ja helmet leveellään maailmalla, ei ne ehdi pääsiäiseksi, ei ei millään. Kotomaan paketit ehkä, mutta amerikan paketti tulee varmaan vasta ensiviikon lopulla jos silloinkaan ja Sayilan paketti myös ensiviikolla. Ja sehän tässä se 'mukava' juttu onkin, etten saa vielä noilla kotomaan paketeilla edes alulle näitä ideoitani, vaan tarvitsen myös nuo ulkomaiset mukaan. Noh tulee varmaan tehtyä erinomainen pääsiäissiivous, niin saan sitten hyvällä omallatunnolla helmeillä ensiviikolla =D

Toivottelenkin kaikille hauska pääsiäistä

Kuvatonta postausta yleistä löpinää :))

16.3.2008

On kulunut puolitoista kuukautta edellisestä helmitilauksesta, Helmetti-foorumilla meillä oli jopa vertaistukiketju jotta pitäisimme helmettömän helmikuun, onnistui omalta kohdalta täydellisesti. Tammikuussa tilasin siemenhelmiä Maikilta ja nyt tein tilauksen tuonne . Syy miksi tuonne tilaus lennähti ovat nuo kukkahelmet ja terälehtihelmet, helmet eivät ole lasia vaan jonkun tapaista muovia, olen jo pitkään halunnut tehdä sellaisen vintage-tyylisen kukkakorun, mutta en ole onnistunut mistään löytämään sopivia helmiä. Lasisia helmiä hain, mutta päädyin kompromissiin, jotta saan korun tehtyä. Hinnat eivät kyllä ole kovin halpoja tuossa kaupassa, mutta minulla on rajoittavana tekijänä ulkomaanostoksissa se etten omista oikeaa visaa ja kaupassa pitää siis olla PayPal ominaisuus. Toisaalta dollarin kurssi on tällä hetkellä niin heikko, että suht halpoja nuo olivat kuitenkin. Nyt sitten odotellaan milloin kusti polkee paketin minulle.

Pitkästä aikaa

11.3.2008

On ollut inspis hukassa ja on se kyllä vieläkin. Tietysti ensimmäinen koru pariinkuukauteen pitää sitten olla vaikeimmasta päästä, kuinkas muuten.
Hopearenkaassa kieputettua hopeaa ja yksi peridoottisiru, oli niin kaunis keväinen päivä tänään, niin oli pakko tehdä keväinen koru. Tuon renkaan halkaisija on hippasen vajaa 20mm. Rengas on juotettu ja sille on vähän näytetty vasaraa, ettei liian sileä olisi ;) . Eipä tuo nyt kovin kummoinen ole, mutta alku taas tämäkin.


Olen kyllä käynyt kaikkien blogeissa kurkkimassa, vaan olen ollut pakko myöntää laiska kommentoimaan, siispä pitää taas parantaa tapani.

Välillä koruakin

19.1.2008

On enimmäkseen aika viimeaikoina kulunut saumurin ja ompelukoneen seurassa ja syy siihen on tämä, mutta nyt piti tarttua helmiin ja kyllä... pitkästä aikaa myös neulaan ja lankaan, tämä menee lahjaksi eräälle nuorelle neidille.
Rannekoru on tehty siemenhelmistä Herringbone-tai Ndebelestitch eli kalanruotopistolla. Metalliosat ovat hopeoidut. Yksi asia minua kiusaa, miksi tuo kiertää??? Kiristinkö liikaa lankaa vai mikä lienee syynä.



Itselle olen tekemässä samaista korumallia myös, mutta kirkkaista hopeasisuksellisista siemenhelmistä.

Helmispinneri

7.1.2008

Kun tekee helmikukkia, on oiva apuväline helmispinneri. Tuollaiseen ruusuun joka tuossa edellisessä postauksessa oli, menee tuhoton määrä helmiä. Niitä ei yksinkertaisesti pujoteta siis yksikerrallaan lankaan, vaan spinnerillä. Tein tuollaisen spinnerin Maikin ohjeella, muuntaen sitä hieman. Laitoin mehupillin tilalle värikynän josta oli se väritikku ottanut ja lähtenyt lomalle ;). Mutta muovissa on se ongelma että helmet tulevat sähköisiksi, siispä etsimään puista vaihtoehtoa kipoksi. Ja taas sellainen löytyi Maikilta. Ja tällainen siitä tuli:








Kuumaliimalla vain tuollainen puinen puikko kipon pohjaan kiinni ja kanteen reikä, jolloin helmet säilyvät spinnerin sisällä turvassa pikku kätösiltä.

Kukkia talven keskelle

6.1.2008

Tai siis kukka :)
Tuossa ennen joulua tilasin itselleni joululahjaksi French flower kirjoja ja niitä olen sitten opiskellut tässä ja jotain yrittänyt valmiiksikin tehdä.
Tässä yksi yritelmä, valkoisista siemenhelmistä kyhätty ruusu. Parantamisenvaraa on vielä paljon. Ensitöikseni pitääkin kurkata tuolta Maikin kaupasta noita värillisiä lankoja, jotka sulautuvat paremmin kukkaan kuin tuo hopeanvärinen.



Tunnistaako siitä ruusun??

Blogeissakin olen vieraillut, olen vain jättänyt ihanat korunne kommentoimatta, anteeksi kaikille, lupaan parantaa tapani :)